Blogi

Ihmisten ja ympäristön puolella!

Ensi torstaina 7. helmikuuta avaan eduskuntavaalikampanjani täällä Kirkkonummella Kahvila Rostassa! Ehdokkuus tuntuu erityisen tärkeältä juuri nyt, sillä Suomi ja maailma on monien haastavien kysymysten edessä.

Työnteko yhteisten asioiden puolesta on aina ollut minulle tärkeää. Järjestöissä ja kansalaisaktiivina toimiessani tavoiteeni oli nostaa keskusteluun yhteiskunnan epäkohtia. Valitettavasti saatavilla oleva tieto tai asukkaiden aktiivinen osallistuminen ei tällä hetkellä tule riittävästi huomioiduksi päätöksenteossa. Kunta- ja maakuntapäättäjänä olenkin voinut edistää asukkaiden osallisuutta päätöksentekoon sekä toimia Kirkkonummen ja Uudenmaan asukkaiden, ympäristön ja toimivan arjen puolesta.

Ilmastonmuutos edellyttää välittömiä toimia

Hallitusten välisen ilmastopaneelin eli IPCC:n julkaisema raportti on pysäyttävää luettavaa.
Maapallon lämpötilan nousu pitää hillitä 1,5 asteeseen aiemmin esillä olleen kahden asteen sijasta. Ero voi tuntua pieneltä, mutta kahden asteen lämpenemisen vaikutukset olisivat tuhoisia ja peruuttamattomia. On arvioitu, että vedenpuutteesta kärsivien ihmisten määrä tuplaantuisi, kaksinkertainen määrä lajeja menettäisi valtaosan elinympäristöistään ja sukupuuttoon kuoleminen kiihtyisi, jäätiköt sulaisivat ja rannikkotulvat yleistyisivät. Säiden ääri-ilmiöiden yleistyessä ja alueiden muuttuessa elinkelvottomaksi yhä useammat kärsisivät ruuan puutteesta ja siirtolaisten määrä kasvaisi ennennäkemättömästi.

Juhlitaan Kirkkonummen upeaa luontoa!

Puhe Suomi 100 -luonnonsuojelualuiden avajaisissa 23.9.2018

Mitä metsässä on? No, puita. Mutta niin paljon enemmän. Metsä on sammalta, latvuksia ja varpuja ja metsä on lintujen ja eläinten koti. Se on sitä, kun heittäytyy kuumana retkipäivänä selälleen mättäälle. Se on neulasia ja käpyjä, se on ne kaikki pienet ötökät, joita tänään luontoretkelläkin nähtiin. Se on sieniä ja lahottajia, se on se tuoksu, jonka tuntee, kun saapastelee suopursujen peittämän suon laitaa. Se on ääni, joka kuuluu kun tuuli kulkee illalla kuusikon läpi. Se on karheaa männynkaarnaa ja tahmaista pihkaa — se on mustikansinisiä sormenpäitä.

Ilmastonmuutos pahentaa ennestään heikkokuntoisten vesistöjen tilaa

Pikaisia toimia tarvitaan myös paikallisesti

Pitkään jatkunut helteinen sää paisutti vesistöjen sinilevälautat tänä kesänä ennätysmäisen suuriksi. Ilmastonmuutos lisää sään ääri-ilmiöiden toden­nä­köi­syyttä ja näin pahentaa leväongelmaa.

Kirkkonummella sinile­vä­ha­vaintoja tehtiin kesän aikana seitsemällä kymmenestä yleisestä uimarannasta. Vastaava tilanne on monessa muussakin pääkau­pun­ki­seudun kunnassa, kuten Kirkkonummen Sanomissa 12.8.2018 uutisoitiin. Esteettisen haitan lisäksi sinilevät, syanobakteerit, tuottavat kasvaessaan hermo- ja maksamyrkkyjä, jotka estävät veden turvallisen käytön. Pienikin määrä sinilevää vedessä on aina riski veden käyttäjille.

Rakennus- ja ympäristölautakunta kunnan elinvoimaisuutta edistämässä

Rakennus- ja ympäristölautakunnassa seuraamme ja ohjaamme aitiopaikalta kunnan rakentumista ja kehittymistä. Lautakunnan työn pääpaino on rakentamiseen liittyvissä luvissa ja ympäristönsuojelussa. Suoraan lautakunnan päätöksenteossa ovat yli 1500k-m2 rakennusluvat sekä poikkeusluvat. Lisäksi annamme lausuntoja mm. erilaisista lähikuntien hankkeista sekä oikeuskäsittelyistä.

Lautakunnan käsittelemät asiat vahvistavat osaltaan Kirkonummen elinvoimaa, houkuttelevuuttta ja asumisterveyttä. Vuosi luottamustehtävässä lautakunnan puheenjohtajana on osoittanut, että työ on monipuolista ja palkitsevaa.

Kirkkonummen kuntalaisbarometrista välineitä kunnan kehittämiseen

Kuntalaisbarometrin 2017 tuloksia esiteltiin Kirkkonummen Sanomissa 25.1. Laajasta barometrista selviää, mitä asioita kuntalaiset arvostavat ja mihin kunnassa toivotaan parannusta. Barometrin tuloksia kannattaa käyttää kunnan kehittämisen apuvälineinä ja se antaa myös eväitä Kirkkonummen uuden kuntastrategian toteuttamiseen. Toivon, että barometrin tulokset otetaan käyttöön, kun strategian toimenpiteitä suunnitellaan ja neuvotellaan yhteistyössä puolueiden kesken.

Maakunnan tulee edistää vastuullisuutta kiviaineksen käytössä

Osallistuin 4.12. Uudenmaan maaakuntavaltuuston kokoukseen Reetta Hyvärisen varajäsenenä. On todella hienoa, että Kirkkonummelta on vihreiden edustus maakuntavaltuustossa ja on ollut mukava hoitaa tehtävää yhteistyössä.

Uudenmaan maakuntavaltuusto hyväksyi kokoukseessaan Uusimaa-ohjelman 2.0, jossa on erittäin hyviä tavoitteita maakunnan tulevalle kehitykselle.

Uusimaa-ohjelmassa varaudutaan merkittävään väestönkasvuun ja sen myötä rakennushankkeisiin. Rakentaminen vaatii kiviainesta ja Uudellamaalla on jo pääosin siirrytty harjukiviaineksen käytöstä kallion louhintaan. Kiviainesta pyritään tuottamaan lähellä kuljetuskustannusten minimoimiseksi ja liiketoiminnan kannattavuuden maksimomiseksi. Näillä samoilla seuduilla kuitenkin myös asutaan ja nykyään varsin tiheästi. Maakunnan on otettava vastuu siitä, etteivät asukkaat joudu kärsimään metropoliseudun rakentamisesta aiheutuvista haitoista.