Kuntien kulttuuritoimintalaki uudistui

Kuntien kulttuuritoimintalaki uudistui

Kuntien kulttuuritoimintalaki uudistui

Nyt on hyvä hetki vahvistaa kulttuuria myös Kirkkonummella!

Kuntien kulttuuritoiminnasta säädetään lailla. Lain tavoitteena on tukea suomalaisten mahdollisuuksia luovaan ilmaisuun sekä kulttuurin ja taiteen tekemiseen ja kokemiseen. Maaliskuun alussa tuli voimaan uusi kulttuuritoimintalaki, kun lakia uudistettiin ensimmäistä kertaa 25 vuoteen. Uusi laki vahvistaa kulttuurin asemaa kunnallisena peruspalveluna ja ”jokamiehen oikeutena”. Lain mukaan kunnan tehtävänä on edistää kulttuurin ja taiteen yhdenvertaista saatavuutta ja monipuolista käyttöä.

Kirkkonummelle uusi kulttuuritoimintalaki on hyvä asia, sillä laki kannustaa kehittämään vaikuttavampaa kulttuuritoimintaa. Meillä on monia hyvin toteutuvia palveluita, esimerkiksi kuntalaisten ahkerasti hyödyntämä kirjasto, kansalaisopisto sekä taiteen perusopetus (musiikki- ja kuvataidekoulu sekä nuorisoteatteritoiminta), mutta mitä kulttuuria kunnalla on tarjota esimerkiksi kotona viihtyville ikäihmisille tai pienlapsiperheille? Kulttuuripalveluiden tulee ulottua myös sellaisille kuntalaisille, jotka eivät itse syystä tai toisesta hakeudu taiteen ja kulttuurin pariin. Myös taidetta ja kulttuuria aktiivisesti kuluttavilla kuntalaisilla tulee olla mahdollisuus kokea korkeatasoisia kulttuurielämyksiä omassa kotikunnassaan. Kuntalaisten elämäntilanteet ja elämänvaiheet ovat moninaiset, ja myös tarve kulttuuripalveluille vaihtelee. Uusi kulttuuritoimintalaki onkin sysäys siihen suuntaan, että kulttuuripalveluita kehitetään entistä strategisemmin ja yhteistyössä eri toimialojen kanssa.

Kunnissa on toistaiseksi hyvin suuria eroja siinä, mitä kunnalliset kulttuuripalvelut mahdollistavat. Kuntaliiton vuoden 2017 tilastotietojen mukaan Kirkkonummella käytettiin kulttuuriin vuodessa 12 euroa per asukas (poislukien kirjastotoimi). Koko maan keskiarvo oli kunnissa 70 euroa ja Uudellamaalla 82 euroa. On siis ajankohtaista kysyä, miksi kunta, jossa on paljon sivistystä ja osaamista, sijoittaa näin vähän kulttuuriin?

Kirkkonummella on käynnistetty kulttuuristrategian valmistelutyö, jonka luottamushenkilöistä koostuva ohjausryhmä aloitti työnsä keskiviikkona. Tässä on tuhannen taalan paikka muodostaa suunnitelmallisuutta, joka ei ole korulauseita taiteen ja kulttuurin merkityksestä, vaan tiekartta siihen, millä tavalla kulttuurista tulee hyvinvoinnin ja elinvoiman lähde kaikille kirkkonummelaisille. Lopuksi on syytä muistaa, että kunnassa tehdään jo nyt paljon erinomaista kulttuurityötä, niin kunnan toteuttamana kuin kolmannen sektorin järjestöjen ja yhdistysten toteuttamana. Kulttuuristrategian tulee vahvistaa edellytyksiä tälle työlle myös tulevaisuudessa.

Saara Huhmarniemi
Kansanedustajaehdokas, kunnanvaltuutettu (Vihr.)
Krista Petäjäjärvi
Sivistyslautakunnan jäsen, varavaltuutettu (Vihr.)

Julkaistu Kirkkonummen Sanomissa 31.3.2019